mutta tarkistampa jäljet mielenkiinnosta kuitenkin. Voisivat hyvinkin
näkyä pihan pehmeässä hiekassa.
Saavuimme Savuti Camppiin, Choben luonnonpuistoon, päivällä. Tämän
päivän matka meni hyvin, reitti oli selvä ja ns. tie oli sellainen mitä
pellonlaidassa on tottunut traktorilla ajamaan, niin Minnakin totesi,
että "Tämähän on ihan hyvää".
Eilen ei ihan niin ollut. Ajoimme eilisen päivän läpi Moremin
luonnopuiston, kohti pohjoisporttia. Valitsimme yhden reiteistä ja
ajoimme sitä puolisen tuntia = 10 km, ennen kuin parin yrityksen jälkeen
totesimme, että tieura häviää tulvivan veden alle. Ei muuta kuin
takaisin ja toinen reitti. Sitä ajettiin tunnin verran kun taas tuli
vettä - lyhin vesireitti oli noin 15 metriä ja syvyyttä minua polveen -
auton lattian tasolle. Toinen ylitysreitti reilusti syvempi. Arvomme
mitä tehdä -. kiertäminen veisi tunteja ja tunteja. Mittaamme vettä ja
pohdimme. Oliko vastaan tullut auto tullut tuosta vai oliko se kääntynyt
takaisin? Miksi emme kysyneet! Mitä on edessä - parempaa vai pahempaa?
Tulva nousee yhä, sen tiedämme. Vihdoin takaa tulee Audi Campin
retkiauto - kuljettaja nostaa lahkeet ja lähtee kahlaamaan ja totetaa
normaalireitin liian syväksi ja valitsee matalemman. Kysymme onko tämä
pahin kohta reitillä - on kuulemma. He menevät ja jäävät odottamaan
meitä. Ei muuta kuin väki autoon, hidas neliveto päälle ja veteen - ja
tasauspyörästön lukko päälle kun reitti on suora.Ajan liian lujaa ja
vesi nousee nokan edessä konepellille saakka - konepellin kura kastuu
kuten myös ilmanotto, mutta onneksi auto pysyy käynnissä. Audi Campin
auton hollantilaisturistit taputtavat ja näyttävät kuvia kameroista.
Matka jatkui. Ei paljon mitään uutta - missä eläimet ovat? Eläinten
puuttuessa ehdotin, että otetaan tien vieressä olevasta norsujen
juomakuopasta kuvia. Pyörähdettiin siihen kuvaamaan, auto vinoon ja
ikkuna auki. Minna sitten huomasi, että tuoltahan taitaa norsu tulla
juomaan - moottori seis ja odottamaan. Niitä sitten alkoikin tulla.
Etäisyytemme juomakuoppaan oli 10 metriä ja tielle takaisin 20. Otimme
kiltisti 15 metriä takaisin tiellepäin valmiusasemiin. Nokka kuoppaa
kohti yhä. Ihailimme pienten norsujen juomista, imetystä ja sitä kuinka
norsut juottivat kärsällä ristiin toisiaan! Norsujen määrä lisääntyy
koko ajan, niitä on edessä, vasemmalla, takana. Olimme kuulleet kyllä 50
norsun laumoista, mutta emme tienneet joutuvamme sen keskelle. Olimme
melko hiljaa, voitte uskoa. Iso norsu talsii kymmenen metrin päästä ohi
taaksemme, meistä välittämättä. Maasto on matalaa puustoa, ei mitään
aukiota jossa voisi vain huristella norsujen välistä. Sitten yksi ehkä
4-vuotias norsu ottaa tiukan katseen meihin 40 metrin päästä, alkaa
näyttää uhkailu merkkejä leyhyttämällä korviaan ja suuntaa askeleensa
kohti meitä. Se, ikävä kyllä, voisi musertaa automme oikein mukavasti
niin halutessaan. Auto käyntiin, pakki päälle, kääntö tielle ja hitaasti
eteen pois tuon norsun silmistä. Etenemme hitaasti 10 metriä kun näemme
vielä isomman norsun uhkailemassa meitä 2 metrin päässä sivulla. Hiukan
kaasua lisää ja parikymmentä metriä eteen. Poikasia tiellä - ei muuta
kuin seis - emon ja poikasen väliin ei auta joutua. Onneksi nuo kaksi
uhkailijaa tyytyivät kun poistuimme niiden edestä ja saamme odottaa tien
aukenemista rauhassa. Norsuja on yhä joka puolella kuitenkin. Hitaasti
etenemme lauman läpi. sadan metrin päästä tulee vastaan avomallinen
safarijeeppi - ryhmä oli myös jäänyt lauman reunan keskelle. Opaskin oli
hiuhan huh.
Väki käy teltoiltaan kävellen vessassa. Tsodilossa ei käynyt kukaan.
Kahteen otteeseen nyt sähköposteja kirjoittaessani olen kuullut ihmisten
hätistävän huudoillaan jotain -. pimeästä näkyy helposti vain kiiluvat
silmät. Opasrakennuken julisteen mukaan Savutissa on maailman suurimpia
petojen keskittymiä..
Eilinen matka jatkui luonnonpuiston rajalle. Vartijoiden kanssa
keskustelimme reitistä - edessä on 3 tai ehkä 4 vesistökahlausta.
Ensimmäiset kaksi ovat kuulemma ajettavia - kolmas pitää kiertää.
Seuratkaa vai muiden jälkiä - yleisin reittiohje täällä. Ensimmäisen
veden kulmalla on talo. Kysymme pihan pojalta onko tämä oikea tie. On
kuulemma. Perästämme tulee paikallisten jeeppi joka ajaa vedestä - ei
muuta kuin perään varovasti. Nyt menen jo hiljaa ja kahluu menee hyvin.
Kuten myös seuraava johon Sampo löytää kanssani kahlaten matalemman
reitin. Keep left, keep left ei enää auta ohjeena vaan teitä risteilee
savannihietikolla sinne sun tänne. Kartassa joka on tältä väliltä ei ole
mitään apua - ei myöskään mitään järkeviä gps-pisteitä mitä kohden ajaa.
Sitten tulee ihan reilusti virtava joki. Joen viereisellä
hiekkanurmitasongolla käyskentelee impaloita, seeproja, paviaaneja -
aivan vieressämme. Tämähän on oikein hieno paikka - toteaa Oskari. Niin
on minusta ja Minnastakin, mutta tiedämme, että pimeys tulee kohta ja
emme enää haluaisi palata vesistöjen läpi. Meillä on lippu seuraavaan
luonnonpuistoon ja sitä ei voi muuttaa. Ja tulevat yöt ovat täynnä.
Ajamme joen vartta etsien matalaa kahluupaikkaa ja huomaamme toisella
puolella safarijeepin joka kuvaa paviaanilaumaa. Ja he tulevat yli.
Tosin hiukan järeämmällä kalustolla kuin me. Opas sanoo, että tämä on
paras paikka ja sinne vaan, kyllä te tuolla autolla selviätte. Neuvoo
myös eteenpäin - take left, then right, then ignore others, take middle,
.... Sanon, että meillä on gps ja hyvät kartat. Hän sanoo, että niistä
ei ole apua koska kartat ovat vanhentuneita. If you come to T-junction
on new road, take left, then right.... Kello on viisi, tunti
auringonlaskuun. Lähdemme kahlaamaan, hitaasti. Sampo huutaa
kurkottaen, että ei tule vesi edes astinlaudalle - ja selviämme
kunnialla yli. Heilautamme safariautolle kiitokset ja jatkamme matkaa.
Choben puistoon meitä ei lasketa - yöllä ei saa ajaa - eli sinne ei voi
mennä. Ainoa vaihtoehto majoitukeen on löytää kylä joka on parikymmentä
kilometriä portista. Tulemme uudelle tielle - työkone töissä. Ajamme
konekuskin luokse ja kysyn josko saan pyöräkuormaajaa lainaksi pariksi
päiväksi - maksan käteisellä. Saan neuvoja. Ajakaa vain tätä tietä
eteenpäin ja tulette kylään - välissä on tosin joen ylitys - siellä
työmaan leiri jonka väki neuvoo. Käännän auton ja peruutan kevyesti
työmaan kiveen. Menen katsomaan mahdollisia vaurioita - ei mitään, pieni
naarmu puskurin helman alla. Mutta huomaan, että rekisterikilpi puuttuu.
Se on tippunut jossain välissä - edellisenä päivänä löysimme jonkin
auton vararenkaan keskeltä tietä sillan kupeesta. Lähdemme ajamaan
tietä - ehkä 15 km päästä vanha tie risteää ja uuden tien edessä on pari
kiveä - kierrämme ne kuten muutkin ja jatkamme matkaa uudella tiellä.
Työmaan leiriä ei näy. Toteamme, että tie päättyy jokeen - uuden tien
uusi silta odottaa toisella puolella jokea. On pimeä. Ajamme pari
pikkutietä - lue: metsässä oleva ura, ja yritämme etsiä kahluupaikkaa
tuloksetta. Oskaria pelottaa. Minna rauhoittaa sanomalla, että ei mitään
hätää. Auto toimii ja kaikki on hyvin. Minä kerron, että meillä on
vedenpuhdistimet, ruokaa ja teltta ja selviämme täällä vaikka kaksi
viikkoa. Mutta yöllä ei autosta poistuta näillä alueilla.
Arvioimme kylän koordinatit kartasta ja löymme ne gps:äään. Kylä on
jossain 4 km päässä. Lähdemme ajamaan yhtä uraa pitki kohti kylää -
neljän kilometrin ajon jälkeen pääsemme etäisyydessä kahteen kilometriin
kunnes tie kääntyy pois. Ei muuta kuin takaisin ja edellisestä haarasta
vasemmalle. Nyt näyttää hyvältä - kilometri enää - ja hurraa - silta
joen yli! Jos siinä on silta on siellä oltava kyläkin koska ei kukaan
siltoja huvikseen tee. Kävelen sillalle auton valoissa. Vesi virtaa
syvällä uomassa kapulasillan yli ja lopussa on monttua kun silta loppuu
liian aikaisin. Sen jälkeen tosi jyrkkkä nousu uomasta 4 metriä ylös -
aika syvät urat. Kyllä siitä pääsee, muutkin ovat päässeet. Tähtäys
sillalle - hiljaa yli ja toisella rannalla lukot päälle ja sutien
rinnettä ylös. Nyt olemme oikealla puolella jokea! Mäen päällä on kytti
- Mababe lodge- private area. Käännymme gps:n ohjaamina kohti kyllä
vasemmalle - ja saavumme uudelle tielle - toisella puolella jokea. Mutta
kylää ei löydy sieltä mistä pitäisi - pikkuteitä kyllä. Ajamme molempiin
suuntiin uutta tietä - ei mitään, ei yhtäkään kylttiä edes. Lopulta
tulee auto vastaan - laita hätävilkut, vilkuta pitkikä kehottaa Minna ja
auto pysähtyy. Mies ja nainen nelivetoautolla. Mies sanoo, että kylä on
tämän uuden tien päässä, siellä on leirintäalue mutta ei huoneita.
Logdessa taasen on huoneita ja sinne tie lähtee tuosta vierestä.
Kiitämme ja lähdemme lodgen tienhaarasta kohti lodgea. Sanon Minnalle,
että unohdin kysyä kuinka kaukana lodge on. Risteyksiä, vasemmalle,
oikealle, vasemmalle - kaikki yhtä ajettua eikä Lodgen kylttejä
missään. Ja pimeässä kaikki samannäköisiä. Joten kuten löydämme takaisin
isolle tielle ja päätämme lähteä kylään. Saavumme kylään - ihminen -
hurraa! Samantien tuo neliveto palaa ja kysyy löysimmekö lodgen ja
vastaamme, että emme. Pyydän häntä opastamaan meidän perille. Hän
kääntää auton ja lähteen ajamaan kahdeksaa kymppiä pimeällä soratiellä -
me tulemme pimeässä pölypilvessä perässä - auton ainoa takavalo häviää
näkyvistä. Lopulta auto on tien varressa ja mies kysyy onko neliveto
kytkettynä. Vastaan, että voin kytkeä sen sisältä - ja please, little
slowlier. Opastaja häipyy pimeään metsään 40 km/hja me perään.
Vasemmalle, oikealle, vasemmalle - kahdeksan kilometrin päästä tulemme
pimeän lodgen pihaan. Pysähdymme. Let's go to see manager. Lopulta
henkilökunnan majoitukesta löytyy väkeä - meille esitellään lodgen
luksusteltta - ihanaa vaikka lämmintä vettä ei tulekaan. Sängyt! Paksut
peitot! Kello on yhdeksän. Kiitämme opasta reilulla määrällä pulia ja
kannamme tavarat sisään.
Herätys 5.30 jotta ehtisimme ajaa Choben läpi. Aamulla auton ja teltan
vieressä on norsun kasat ja märkä hiekka - aamupalalla kuulemme, että ne
pitävät lodgen puiden hedelmistä ja ovat usein leirissä. Oskari kysyy
voiko norsu murskata noinkin ison teltan - tietäen, että meidän teltan
se voi - siksi pitääkin aina katsoa ensin kuin menee aamulla teltast
ulos jos vaikka norsulauma on teltan ympärillä. Minna vastaa, että ei
niilllä ole mitään pahaa meitä vastaan, eivätkä ne halua teltaa
murskata. Minä sanon, että kyllä ne voisivat mutta eivät halua. Syömme
aamiaista ja neuvottelemme managerin kanssa mitä maksaa yöstä.
Listahinta olisi ollut 400 euroa - siitä 60 euroa pois kun emme saaneet
illallista. Meidän kantamme on 600 pulaa - 60 euroa - mitä illalla
luvattiin. Päädymme maksamaan 1700 pulaa - kallein majoitus tällä
matkalla. Tulipahan luxus-tent majoitus koettua.
Nyt leijonan karjunta on häipynyt, kinasteli aiemmin norsun kanssa
leirin lähellä. Lähden nukkumaan teltan toiseen makuuhuoneeseen - tämä
eteinen jää sotkuiseksi Henrikin leikekirjan teon jäljiltä - siivoamme
aamulla. Onneksi on lämmin yö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti